Hiekkakinokset..

Hiekkakinokset muuttavat muotoaan tuulessa, 

mutta aavikko ei muutu koskaan.

Paulo Coelho / Alkemisti

Täysii & hyvinvointi

Tänä vuonna 2.11. Tampereella järjestetään järjestyksessään toinen Täysii-seminaari, jonka teemana on tällä kertaa hyvinkin ajankohtainen työhyvinvointi. ”Uhraammeko hyvinvointimme työlle, jotta saamme rahaa, jotta voimme ostaa hyvinvointimme takaisin?” Tätä olen itsekin viime vuosina, erityisesti parin viime vuoden aikana, pohtinut. Samoin sitä, mitä sitä isona sitten tekisi.

Tässä videossa tilaisuuden luoja Andy Hopi kertoo pikkuisen mm. asioiden tekemisestä (tuntuuko, ettet saa jotain asiaa joskus tehtyä tai että joskus teet liian montaa asiaa samanaikaisesti?) ja sattumien kautta kohtaamisesta (oletko joskus tavannut sattumalta ihmisen, kenestä olet ajatellut, että hänet olisi kiva tavata?):

Täysii -seminaari 2012 | Andy Hopi 

Andyn lisäksi työhyvinvointiseminaarin puhujakaartista haluaisin niin nähdä Jaakko Halmetojan, kenestä oon vuosia miettinyt, minne häntä voisi mennä kuuntelemaan. No, ehkäpä hän vielä jokin kaunis päivä kävelee kadulla vastaan, jos en Tampereelle marraskuun alussa pääse.

Parasta puhujien lisäksi tapahtumassa olisi varmaan nähdä, Elastisen sanoin videolla, positiivista jengiä ja hyvää fiilistä. Siitä saisi varmasti potkua eteenpäin niin omassa elämässä kuin työasioiden miettimisessä ja asioiden priorisoimisessa.

Mitä ikinä teen, mä teen sen täysii 
Joka päivä kun elän mä elän täysii

Hyvää settiä Kirsi Salolta

Kun vielä katsoin telkkaria ja kun Kirsi Salo juonsi Heikoin lenkki -ohjelmaa, lähes inhosin tuota kylmältä vaikuttavaa naista. (Tottakai tämä tiukkis oli formaatin luoma imago, mutta silti: kukaan oikeasti lämmin ihminen ei edes lähtisi tekemään tuollaista ohjelmaa. Näin ajattelin.)

Sittemmin hieroin silmiäni, kun luin Kirsin haastattelun jostain naistenlehdestä (juu, olen siirtynyt nyt niihin telkkarin sijaan.. no ei, naapurilta sain vanhoja lehtiä kesälukemiseksi, aivan uusi maailma, joka jaksoi kiinnostaa sen parin viikon verran). Haastattelu antoi todella lämminhenkisen kuvan avoimesta ihmisestä, joka puhui ihan samoista asioista kuin ne, joiden blogeja olen ahminut nyt nelisen vuotta. Henkisestä terveydestä, puhtaasta ravinnosta, kehosta, tunteista, siis kaikesta siitä, mitä ns. vaihtoehtobloggaajat toitottavat. Terveys-, ruoka- tai elämäntyyliblogi kuulostaa liian rajoittavalta termiltä, vaihtoehtoisista asioista kirjoittavat ristin juuri vaihtoehtobloggaajiksi.

Tänään törmäsin Kirsin vaihtoehtoblogiin, ja pakko oli kopsata allaoleva pätkä ensimmäisestä lukemastani blogitekstistä Avatkaa laatikko - olen elossa! Kyllä, todellakin, ihmiset muuttuvat. Voi olla, että Kirsi Salo on aina ollut lämminhenkinen, mutta mielipiteeni tuosta naisesta ovat todellaKIN muuttuneet noista telkkariajoista. Ainakin Kirsi itse sanoo muuttuneensa - jos nyt muuttuminen itse on edes mahdollista. Olisiko niin, että jokin muuttaa ihmisiä, ihminen ei itse pysty muuttumaan? Jokin sattuma, joka tuo paremman ravinnon kehiin, mikä muuttaa ihmistä. Jokin pikkujuttu, joka tuo muutoksen nenän eteen. Sattuma, kohtalo.

Lapset pulppuavat elämää! Se on aivan loputonta, plop, plop, plop. Lapset osaavat elää - aikuiset eivät osaa elää.

Nykyihmisen surullinen kehitystarina on se, kuinka jo heti elämän alussa lapsesta aletaan karsia pois elämän rönsyjä, tungetaan koko ajan pienempään laatikkoon “Älä nyt tee sitä (lähikontakti mutaan), Varo nyt ihmeessä tota (tutustuminen pihan puuhun),” “Hyi, pane se pois!” (äidille aarteena tuotu kastemato). Lapsen riemukkaimmat elämän täyteiset jokellukset ja myöhemmin terävät huomiot menevät ohi “Isillä on tässä nyt vähän kesken… myöhemmin..”. Lapsi oppii, että elämästä nauttiminen on jonkinlainen sivuseikka, se on vaarallista, likaista ja sillä ei saa kiitosta eikä huomiota. Into laantuu, etenkin jos esimerkkeinä kotona toimivat elämän suhteen jo periksi antaneet aikuiset.

Ja sitten tulee vielä päälle koululaitos, jossa innottomimmat ulkoaopiskelijat palkitaan. Olin yksi heistä. Mitään en enää muista Afrikan maiden päävientituotteista tai mineeraalien synnystä, mutta jostain syystä se oli paljon tärkeämpää kuin ikkunan takana odottava luominen tai leikkiminen, ihmisenä olemaan opetteleminen. Ne, joilla koulussa sykkii rinnassa edes pieni intohimon palo jotain kohtaan tuomitaan keskittymiskyvyttömiksi unelmoijiksi, adhd-lapsiksi tai tyhmiksi. Kuinka kukaan, joka haluaisi vain maalata sormiväreillä eikä kiinnostu matematiikasta voisi sopia tähän yhteiskuntaan. 20 vuotta myöhemmin hän voisi olla uusi Picasso, mutta sellaisen selvittämiseen ei ole nyt aikaa. Korkeakouluun ei pääse, jos ei nyt…keskity! Elämä, kauneus, seikkailu, luominen ja ihmisenä kasvaminen kutsuisi ikkunan takana, mutta integraalilaskenta on jotenkin tärkempää taas. Kympin oppilas ja mitään en siitäkään muista.

Ja niin me marssimme putken sisällä, käymme korkeakoulut ja muut tympäännyttävät kuviot läpi. Jotkut kärsivät enemmän, jotkut oppivat elämään harmaassa tahnassa ja ovat sitä mieltä, ettei tässä nyt niin hätää ole. Kipinän viimeinenkin valo on sammunut. Mutta silloin tällöin jossain aina joku herää siihen, että riepoo ja niin pirusti. Ja jos havahdumme vähän lisää, mitä aika harvalle kuitenkaan käy, heräämme siihen karuun faktaan, että kaiken meille opetetun vastaisesti elämämme tarkoitus ei sittenkään ole vain selvitä tai olla menestynyt tai tuottava. Elämän tarkoitus on: elää! Ei edes oppia elämään vaan muistaa se, minkä jo osasimme kauan sitten. Olla elossa, joka solulla. Joka hengenveto tuntuu siltä kuin olisi ollut hukkumassa synkkään mereen ja se eka hengenveto pinnalla…aaaah!! Se tunne, OLEN ELOSSA! Elossa! Kaikki muu unohtuu. Tuskat, valitukset, väärydet, kostonhimot, katkeruudet, surut, kaikki. Elämä voittaa kaiken.

Tekstinsä lopussa Kirsi linkkaa tähän tekstiin ja videoon, missä "seuraavaksi nobelistiksi uumoiltu 14-vuotias poika sanoo huumorin keinoin sanottavansa luomiskyvyn tuhoavasta koulujärjestelmästä, joka laatikoi hänet jo taaperona hyödyttömäksi ADD-lapseksi". Huh. Ajattelun arvoista.

Kannattaa myös lukea Kirsin teksti Ajatuksia teho-osastolta. Vaikuttavaa tekstiä mm. siitä, kenen ruokasuosituksia kuunnella - ja kuitenkaan olla syömättä liian tiukkapipoisesti. Suosittelen tutustumaan Kirsin blogiin ja sivustoon muutenkin!

Tuohesta tuohta?

Koivun tuohesta on tänään uutisoitu ainakin Tekniikka&Talous -sivuilla sekä Ylen tiedeuutisissa. Tuohi sisältää runsaasti betuliinia, noin kolmanneksen kuivapainostaan. Betuliinilla on bakteereja/mikrobeja tappava vaikutus ja se parantaa insuliiniherkkyyttä sekä alentaa veren kolesterolia yhtä hyvin tai jopa tehokkaammin kuin statiini. Uutisissa kerrottiin myös, että

"Rakenteeltaan jo käytössä olevia muistuttavien, uusien antibioottien ongelma on, että bakteerit kehittävät niille vastustuskyvyn hyvin nopeasti. Uuden yhdisteryhmän, betuliinijohdannaisten, käyttöönotto voisi olla ratkaisu tähän resistenssiongelmaan ja auttaa lääkkeitä säilyttämään tehonsa paremmin."

Olisiko suomalaisella koivun tuohella mahdollista tehdä tuohta vaikkapa myös hyvinvointi- ja luontomatkailun osana? Meillä on pakuria, pihkaa, mahlaa ja muuta, mistä tehdään useita terveystuotteita. Ehkäpä tämä tuohi olisi listaan oiva ja eksoottinen lisä menneiden aikojen tuulahduksella.

Suomi voisikin hieman enemmän hyödyntää luontoa ja perinteitä matkailuvalttina. Niin ulkomaalaisille kuin suomalaisillekin ;)